
Pirkanmaan toimintaryhmätToimintaryhmä on yritysten, yksityishenkilöiden ja julkisorganisaatioiden kanssa toimiva paikallinen kehittäjätaho, joka tuo esiin ruohonjuuritason tarpeita ja toivomuksia maaseudun kehittämiseksi. Toimintaryhmien päätehtävänä on aktivoida ja kannustaa oman alueensa ihmisiä ja yrityksiä mukaan laaja-alaiseen kehittämistoimintaan ja yhteistyöhön. Käytännössä toimintaryhmät kehittävät oman alueensa maaseutua laatimalla kehittämissuunnitelman, jota toteutetaan rahoittamalla sen mukaisia kehittämis- ja yrityshankkeita. Lisäksi toimintaryhmä kouluttaa, tiedottaa, aktivoi ja auttaa avustuksen hakijoita ja hankkeiden toteuttajia hankkeiden valmistelussa, toteuttamisessa ja asioinnissa viranomaisten kanssa. Toimintaryhmä käsittelee tehdyt hanke-esitykset ja antaa niistä lausunnon TE-keskukselle, joka tekee hankkeiden lopulliset rahoituspäätökset. TE-keskus voi myöntää avustuksen vain sellaiselle hankkeelle, jota paikallinen toimintaryhmä on puoltanut. Pirkanmaan toimintaryhmät Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry |

